ISO MAKU, PIENI HIILIJALANJÄLKI

Meillä Felixillä vastuullisuus on alati jatkuvaa kehittämistä ja kehitystä. Teemme parhaamme, jotta tuotteemme ja toimintamme noudattavat meille asetettuja tavoitteita, joissa vastuullisella toiminnalla on keskeinen rooli. Tältä sivulta löydät pienempiä, ja suurempia, vastuullisuustekoja, joita olemme jo tähän mennessä tehneet tuotteidemme parissa.

Vastuullisempi maustaminen

Felix on tehnyt jo monta vastuullisuustekoa maustamisen ryhmään kuuluvien tuotteiden osalta – niin terveellisyyden kuin ympäristönkin kannalta. Tarjoamme esimerkiksi pienemmillekin talouksille sopivia pienempiä pakkauksia välttääksemme turhan ruokahävikin. Lisäksi olemme tehneet merkittäviä valintoja ketsuppipullojemme vastuullisuuden suhteen. Täältä voit lukea lisää kastikkeidemme vastuullisuudesta.

Vastuullisemmat vihannessäilykkeet

Vihannessäilykkeiden käyttö on hyvä tapa lisätä kasvisten osuutta aterioilla ja ovat siten jo itsessään vastuullisempi valinta lautaselle. Felix-vihannessäilykkeissä on otettu vastuullisuusnäkökulma huomioon usealla eri tavalla. Lue lisää vastuullisista Felix-vihannessäilykkeistä täältä.

Vastuullista kasvisruokaa

Harva meistä on voinut välttyä lihankulutuksesta aiheutuvien haitallisten ympäristövaikutusten uutisoinnilta. Suurin osa lihatuotannon ympäristövaikutuksista syntyy jo alkutuotannossa, eli kun tuotantoeläimille kasvatetaan viljaa tai muita kasveja ravinnoksi. Ja tämä sama kasvisruokahan maistuisi jo myös suoraan meille ihmisille!

Felix on oiva kumppani, kun haluat lisätä kasvisten osuutta aterioinnissasi, sillä kaikki Felix-tuotteet soveltuvat vegetaariseen tai vegaaniseen ruokavalioon (pl. lohimajoneesi). Siten Felix-tuotteet ovat ympäristön näkökulmasta vastuullisempi valinta lautasellesi. Felix-tuotevalikoimasta löytyvät erilaiset kasvislisukkeet aterian kylkeen, kastikkeita maustamiseen, aterian pääkomponentiksi maistuvaa perunamuusia sekä ihan kokonaisia kasvisaterioita kaupan pakastealtaasta. Lisäksi voit ostaa jo useamman Felix-tuotteen pienemmässä pakkauksessa ja sitä kautta osaltasi minimoida ruokahävikkiä.

FOREST STEWARDSHIP COUNCIL

FSC:n periaatteet ja kriteerit määrittelevät ympäristön kannalta hyvän, sosiaalisesti hyödyllisen ja taloudellisesti kannattavan metsänhoidon keskeiset elementit ja vaatimukset. Jokaiselle periaatteelle on laadittu useita kriteereitä, joiden avulla voidaan arvioida periaatteiden toteutumista käytännön metsänhoidossa. FSC-merkityt tuotteet ovat ympäristön kannalta vastuullinen valinta.

Lisää FSC-sertifikaatista ja Kontrolloidusta puusta